Sergei Vasilievitš Rahmaninov (1. Huhtikuuta 1873 - 28 Maaliskuuta 1943) oli venäläinen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari. Rachaminoff on laajalti pidetty yhtenä parhaimmista aikansa pianistaista ja säveltäjänä yhtenä viimeisistä suurista romantiikan ajan vaikuttajista venläläisessä klassisessa musiikissa. Vaikutteet Tsaikovskilta, Rimsky-Korsakovilta ja muilta venäläisiltä säveltäjiltä loivat tien täysin ainutlaatuiselle tyylille jotka sisältivät rakenteellista neroutta ja rikasta orkestraalista värikkyyttä. Piano on Rahaminovin sävellysten keskeinen soitin. Hän käytti omia taitojaan esiintyjänä tutkiakseen ilmaisevia mahdollisuuksia pianossa. Jopa hänen aikaisimmissa teoksissa häneltä löytyi taito luoda kaunista musiikkia.
Rahmaninov syntyi 1.5.1873 Sermyonovossa, lähillä Veliky Novgorodia, Luoteis-Venäjällä. hän syntyi venäläiseen aristokraattiperheeseen, jolla on osittain tataariperimää. Perhe oli palvellut venäläisiä tsaareja 1500-luvulta asti. Hänen vanhempansa olivat molemmat amatööripianisteja. Kun Sergei oli 4-vuotias, hänen äitinsä antoi hänelle alkeellista soitto-oppia. Kuitenkin, hänen isoisänsä Arkady Alexandrovits Rahmaninov, toi Anna Ornatskajan, opettajan Pietarista, opettajaan Sergeitä v. 1882. Hän opetti Sergeitä 2-3 vuotta, kunnes perheen piti myydä talo velkojen maksamiseksi, ja muuttaa Pietariin.
Sergei opiskeli Pietarin konservatoriolla ennen kuin muutti yksin Moskovaan soittaakseen pianoa Nikolai Zverevin ja Alexander Silotin (joka oli hänen serkkunsa ja Franz Lisztin entinen oppilas) alaisuuteen. Hän myös opiskeli harmoniaoppia Anton Arenskyn opeissa, ja kontrapunktia Sergei Taneyevin opeissa. Rahmaninovia pidettin aika laiskana, ja hän sai hylätyn useimmista kursseistaan. Soitonopettaja Zverevin aloitteesta kuria saatiin kuitenkin ajettua Rachmaninovin käytökseen.
Aikaisina vuosinaan Rahmaninov osoitti taidokasta säveltämistaitoa.
Hän alkoi säveltää jo opiskelijana. Hän kirjoitti oopperan Aleko, josta hän voitti kultamitalin säveltämisestä, hänen ensimmäisen pianokonserttonsa, ja kokoelman pianoteksia Morceaux de Fantasie (Op. 3, 1892), joka sisälsi kuuluisan Cis-molli preludinsa. Hän tuli myöhemmin ärsyyntyneeksi teoksen saamasta huomiosta, joka hän oli säveltänyt ollessaan 19-vuotias. Aikana jolloin oli tapana, että yleisöstä voidaan pyytää jotain tiettyä sävellystä soitettavaksi, Rahmaninov saattoi kiusata yleisöä kysymällä "Onko pakko?" tai väittäen kykenemättömyyttä muistaa mitään muuta.
Moskovassa hän tapasi Tsaikovskin, josta tuli hänelle tärkeä mentori ja määräsi teini-ikäistä Rachmaninovia nuotintamaan pianotranskription baletistaan Sleeping beauty. Tämä tehtävä oltiin aluksi annettu Silotille, joka kieltäytyi, mutta suositteli Rachmaninovia tähän hommaan. Siloti kuitenkin valvoi nuotinnusta. Rachmaninov halusi säveltää lisää, ja pyysi Zvereviltä saada omaa huonetta missä voisi säveltää rauhassa. Zverev näki hänessä vain pianistin, ja katkaisi välit häneen, ollen puhumatta hänelle seuraavaan kolmeen vuoteen. Rachmaninov muutti pois ja jatkoi säveltämistä.
Tsaikovskin äkillinen kuolema vuonna 1893 teki suuren vaikutuksen Rahmaninoviin. Hän alkoi välittömästi säveltää toista Trio élégiaque:ta muistiinsa, selkeästi paljasten kunnioituksensa musiikkia kohtaan. hänen ensimmäinen sinfoniansa (Op. 13, 1896), sai ensiesityksensä 28. maaliskuuta 1897, yhdessä jo pitkään esitetystä sarjasta Venäläisiä sinfoniakonserteista, mutta sai jyrkkää kritiikkiä muuan César Cuilta.
Ensimmäisen sinfonian karmean vastaanoton jälkeen Rahmaninoville tuli 3 vuotta kestänyt vakava masennuksen vaihe, jona aikana hän ei käytännössä säveltänyt ollenkaan. Onni kuitenkin kääntyi, kun venäläinen yrittäjä Savva Mamontov pyysi Rachmaninovia avustavaksi kapellimestariksi Moskovaan, jossa ystävystyi laulaja Feodor Chaliapinin kanssa. Tuona aikana Venäjän ortodoksinen kirkko esti Rachmaninovia menemästä naimisiin serkkunsa Natalia Satinan kanssa, mikä vain syvensi hänen masennustaan.
Vuonna 1900 Rahaminov aloitti itsesuggestiivisen terapian, psykologinaan Nikolai Dahl. Terapia auttoi, ja hän sai sävelletyksi Pianokonserton no. 3 (Op. 18, 1900-01) Teos oli omistettu Dahlille, ja sai hyvän vastaanoton. Rahmaninov sai myös vihdoinkin luvan avioitua Natalian kanssa, ja avioliitto kesti aina Rahmaninovin kuolemaan asti.
Esiinnyttyään onnistuneesti kapellimestarina useaan otteeseen, Rahmaninoville tarjottiin kapellimestarin paikkaa Bolshoi-teatterissa v. 1904. Poliittisista syistä hän joutui jättämään paikan maailskuussa 1906. Seuraavat kolme talvea hän vietti Dresdenissä Saksassa, säveltäen jatkuvasti. Kesät hän vietti Ivanovka-tilallaan Tamborin läheisyydessä Venäjällä.
Vuonna 1909 Rachmaninov teki ensimmäisen esiintymisen Yhdysvalloissa, jota varten hän oli säveltänyt Pianokonsertto no. 3:n (Op. 30, 1909). Hänestä tuli suosittu Amerikassa, mutta Rahmaninov halveksi itse koko kiertuetta ja kieltäytyi uusista esiintymispyynnöistä valtameren toiselle puolelle.
Alexander Scriabinin kuoltua v. 1915 Rachmaninov lähti kiertueelle esittäen konserteissaan ainoastaan Scriabinin musiikkia, jonka kanssa hän opiskeli ollessaan Zverevin opeissa. Kun Rahmaninovia pyydettiin soittamaan omaa tuotantoa, hän vastasi "Vain Scriabinia tänäiltana."
Vuonna 1917 Venäjän vallankumous muutti Rahmaninovin elämän täysin. Hän matkusti perheineen potkukelkalla Pietarista Helsinkiin 22. joulukuuta 1917. Rahmaninov ei tämän jälkeen enään palannut kotimaahansa pysyvästi asumaan.
Perhe jatkoi matkaaa laivalla Tukholmaan, josta he muuttivat myöhemmin Tanskaan. Lopulta he lähtivät kymmenpäiväiselle merimatkalle Oslosta New Yorkiin.
Yhdysvalloissa Rahmaninov joutui elättämään itseään lähinnä pianistina, ja siksi hänen sävellyksiensä määrä vuoden 1917 jälkeen on todella suppea. (Vain 6 julkaistua teosta).
Rahmaninovin tyylistä huomasi heti alusta vaikutteet Tshaikovskilta. 1890-luvun puolesta välistä alkaen hänen sävellyksistään alkoi näkyä yksilöllisempi ääni. Hänen Ensimmäinen Sinfoniansa on eieiltään raju ja tinkimätön voima ilmaisussa olivat ennennäkemätöntä. Kolme vuotta sinfonian surkean vastaanoton jälkeen rachmaninovin tyyli kehittyi huomattavasti. Hän alkoi käyttää runsaampia harmonioita ja useasti intohimoisia melodioita. Hänen orkestroinnista tuli hienosyisempää ja monipuolisempaa, eri tekstuurit tarkasti vastakkain, ja hänen säveltämisestään tuli kokonaisuudessaan paljon tiiviimpää.
Erityisen tärkeää Rahmaninovin säveltämisessä on poikkeuksellisen laajalle asetellut äänet tuottaakseen kellomaisia ääniä, jota esiintyy monissa hänen teoksistaan kuten kuorosinfoniassa Kellot, Toinen Pianokonsertto, ja B-molli preludi (Op. 32, No. 10). Hän oli myös ihastunut ortodoksimessuihin, joista hän otti melodioita omiin teoksiinsa. Rachmaninov oli taidokas kontrapunktien ja fuugien kirjoittaja, jonka hän oli oppinut Taneyevilta. Rahmaninov lainasi joskus teoksissaan 1200-luvulta peräisin olevaa Tommase de Celanon säveltämää Dies Irae -hymnin melodiaa. Esimerkkejä tästä ovat hänen toinen sinfoniansa, jossa Dies irae -melodia toimii kontrastina hänelle tyypillisille korkealle nouseville melodioille, ja Rapsodia Paganinin teemasta.
Pianistina Rahmaninoff sijoittuu aikansa parhaimpien pianistien joukkoon, ja oli pianistina yksi suurimmista klassisen musiikin historiassa. Hän oli tunnettu virheettömän, puhtaan ja epäinhimillisen soittotekniikan omaamisesta. Hänen soitossaan korostui tarkkuus, poikkeuksellisen tarkat staccatot, ja hän kykeni säilyttämään soinnin kirkkauden runsaampia kappaleita soitettaessa.
Rachmaninovilla oli todella suuret kädet, joilla hän kykeni helposti hallitsemaan vaikeimmatkin sointuasemat. Hänen vasemman käden tekniikkansa oli voimakas, eikä hänen soitossaan kuulunut "puuromaisuus" pedaalia käytettäessä
Rachmaninovin muisti oli myös loistava. Hän pystyi kuulemaan teoksen, ja soittamaan sen seuraavana päivänä, tai vaikkapa seuraavana vuonna, aivan kuin olisi tehnyt sen eteen hurjasti töitä.
Sergei Vasilievitš Rahmaninov (1. Huhtikuuta 1873 - 28 Maaliskuuta 1943) oli venäläinen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari. Rachaminoff on laajalti pidetty yhtenä parhaimmista aikansa pianistaista ja säveltäjänä yhtenä viimeisistä suurista romantiikan ajan vaikuttajista venläläisessä klassisessa musiikissa. Vaikutteet Tsaikovskilta, Rimsky-Korsakovilta ja muilta venäläisiltä säveltäjiltä loivat tien täysin ainutlaatuiselle tyylille jotka sisältivät rakenteellista neroutta ja rikasta orkestraalista värikkyyttä. Piano on Rahaminovin sävellysten keskeinen soitin. Hän käytti omia taitojaan esiintyjänä tutkiakseen ilmaisevia mahdollisuuksia pianossa. Jopa hänen aikaisimmissa teoksissa häneltä löytyi taito luoda kaunista musiikkia.
Rahmaninov syntyi 1.5.1873 Sermyonovossa, lähillä Veliky Novgorodia, Luoteis-Venäjällä. hän syntyi venäläiseen aristokraattiperheeseen, jolla on osittain tataariperimää. Perhe oli palvellut venäläisiä tsaareja 1500-luvulta asti. Hänen vanhempansa olivat molemmat amatööripianisteja. Kun Sergei oli 4-vuotias, hänen äitinsä antoi hänelle alkeellista soitto-oppia. Kuitenkin, hänen isoisänsä Arkady Alexandrovits Rahmaninov, toi Anna Ornatskajan, opettajan Pietarista, opettajaan Sergeitä v. 1882. Hän opetti Sergeitä 2-3 vuotta, kunnes perheen piti myydä talo velkojen maksamiseksi, ja muuttaa Pietariin.
Sergei opiskeli Pietarin konservatoriolla ennen kuin muutti yksin Moskovaan soittaakseen pianoa Nikolai Zverevin ja Alexander Silotin (joka oli hänen serkkunsa ja Franz Lisztin entinen oppilas) alaisuuteen. Hän myös opiskeli harmoniaoppia Anton Arenskyn opeissa, ja kontrapunktia Sergei Taneyevin opeissa. Rahmaninovia pidettin aika laiskana, ja hän sai hylätyn useimmista kursseistaan. Soitonopettaja Zverevin aloitteesta kuria saatiin kuitenkin ajettua Rachmaninovin käytökseen.
Aikaisina vuosinaan Rahmaninov osoitti taidokasta säveltämistaitoa.
Hän alkoi säveltää jo opiskelijana. Hän kirjoitti oopperan Aleko, josta hän voitti kultamitalin säveltämisestä, hänen ensimmäisen pianokonserttonsa, ja kokoelman pianoteksia Morceaux de Fantasie (Op. 3, 1892), joka sisälsi kuuluisan Cis-molli preludinsa. Hän tuli myöhemmin ärsyyntyneeksi teoksen saamasta huomiosta, joka hän oli säveltänyt ollessaan 19-vuotias. Aikana jolloin oli tapana, että yleisöstä voidaan pyytää jotain tiettyä sävellystä soitettavaksi, Rahmaninov saattoi kiusata yleisöä kysymällä "Onko pakko?" tai väittäen kykenemättömyyttä muistaa mitään muuta.
Moskovassa hän tapasi Tsaikovskin, josta tuli hänelle tärkeä mentori ja määräsi teini-ikäistä Rachmaninovia nuotintamaan pianotranskription baletistaan Sleeping beauty. Tämä tehtävä oltiin aluksi annettu Silotille, joka kieltäytyi, mutta suositteli Rachmaninovia tähän hommaan. Siloti kuitenkin valvoi nuotinnusta. Rachmaninov halusi säveltää lisää, ja pyysi Zvereviltä saada omaa huonetta missä voisi säveltää rauhassa. Zverev näki hänessä vain pianistin, ja katkaisi välit häneen, ollen puhumatta hänelle seuraavaan kolmeen vuoteen. Rachmaninov muutti pois ja jatkoi säveltämistä.
Tsaikovskin äkillinen kuolema vuonna 1893 teki suuren vaikutuksen Rahmaninoviin. Hän alkoi välittömästi säveltää toista Trio élégiaque:ta muistiinsa, selkeästi paljasten kunnioituksensa musiikkia kohtaan. hänen ensimmäinen sinfoniansa (Op. 13, 1896), sai ensiesityksensä 28. maaliskuuta 1897, yhdessä jo pitkään esitetystä sarjasta Venäläisiä sinfoniakonserteista, mutta sai jyrkkää kritiikkiä muuan César Cuilta.
Ensimmäisen sinfonian karmean vastaanoton jälkeen Rahmaninoville tuli 3 vuotta kestänyt vakava masennuksen vaihe, jona aikana hän ei käytännössä säveltänyt ollenkaan. Onni kuitenkin kääntyi, kun venäläinen yrittäjä Savva Mamontov pyysi Rachmaninovia avustavaksi kapellimestariksi Moskovaan, jossa ystävystyi laulaja Feodor Chaliapinin kanssa. Tuona aikana Venäjän ortodoksinen kirkko esti Rachmaninovia menemästä naimisiin serkkunsa Natalia Satinan kanssa, mikä vain syvensi hänen masennustaan.
Vuonna 1900 Rahaminov aloitti itsesuggestiivisen terapian, psykologinaan Nikolai Dahl. Terapia auttoi, ja hän sai sävelletyksi Pianokonserton no. 3 (Op. 18, 1900-01) Teos oli omistettu Dahlille, ja sai hyvän vastaanoton. Rahmaninov sai myös vihdoinkin luvan avioitua Natalian kanssa, ja avioliitto kesti aina Rahmaninovin kuolemaan asti.
Esiinnyttyään onnistuneesti kapellimestarina useaan otteeseen, Rahmaninoville tarjottiin kapellimestarin paikkaa Bolshoi-teatterissa v. 1904. Poliittisista syistä hän joutui jättämään paikan maailskuussa 1906. Seuraavat kolme talvea hän vietti Dresdenissä Saksassa, säveltäen jatkuvasti. Kesät hän vietti Ivanovka-tilallaan Tamborin läheisyydessä Venäjällä.
Vuonna 1909 Rachmaninov teki ensimmäisen esiintymisen Yhdysvalloissa, jota varten hän oli säveltänyt Pianokonsertto no. 3:n (Op. 30, 1909). Hänestä tuli suosittu Amerikassa, mutta Rahmaninov halveksi itse koko kiertuetta ja kieltäytyi uusista esiintymispyynnöistä valtameren toiselle puolelle.
Alexander Scriabinin kuoltua v. 1915 Rachmaninov lähti kiertueelle esittäen konserteissaan ainoastaan Scriabinin musiikkia, jonka kanssa hän opiskeli ollessaan Zverevin opeissa. Kun Rahmaninovia pyydettiin soittamaan omaa tuotantoa, hän vastasi "Vain Scriabinia tänäiltana."
Vuonna 1917 Venäjän vallankumous muutti Rahmaninovin elämän täysin. Hän matkusti perheineen potkukelkalla Pietarista Helsinkiin 22. joulukuuta 1917. Rahmaninov ei tämän jälkeen enään palannut kotimaahansa pysyvästi asumaan.
Perhe jatkoi matkaaa laivalla Tukholmaan, josta he muuttivat myöhemmin Tanskaan. Lopulta he lähtivät kymmenpäiväiselle merimatkalle Oslosta New Yorkiin.
Yhdysvalloissa Rahmaninov joutui elättämään itseään lähinnä pianistina, ja siksi hänen sävellyksiensä määrä vuoden 1917 jälkeen on todella suppea. (Vain 6 julkaistua teosta).
Rahmaninovin tyylistä huomasi heti alusta vaikutteet Tshaikovskilta. 1890-luvun puolesta välistä alkaen hänen sävellyksistään alkoi näkyä yksilöllisempi ääni. Hänen Ensimmäinen Sinfoniansa on eieiltään raju ja tinkimätön voima ilmaisussa olivat ennennäkemätöntä. Kolme vuotta sinfonian surkean vastaanoton jälkeen rachmaninovin tyyli kehittyi huomattavasti. Hän alkoi käyttää runsaampia harmonioita ja useasti intohimoisia melodioita. Hänen orkestroinnista tuli hienosyisempää ja monipuolisempaa, eri tekstuurit tarkasti vastakkain, ja hänen säveltämisestään tuli kokonaisuudessaan paljon tiiviimpää.
Erityisen tärkeää Rahmaninovin säveltämisessä on poikkeuksellisen laajalle asetellut äänet tuottaakseen kellomaisia ääniä, jota esiintyy monissa hänen teoksistaan kuten kuorosinfoniassa Kellot, Toinen Pianokonsertto, ja B-molli preludi (Op. 32, No. 10). Hän oli myös ihastunut ortodoksimessuihin, joista hän otti melodioita omiin teoksiinsa. Rachmaninov oli taidokas kontrapunktien ja fuugien kirjoittaja, jonka hän oli oppinut Taneyevilta. Rahmaninov lainasi joskus teoksissaan 1200-luvulta peräisin olevaa Tommase de Celanon säveltämää Dies Irae -hymnin melodiaa. Esimerkkejä tästä ovat hänen toinen sinfoniansa, jossa Dies irae -melodia toimii kontrastina hänelle tyypillisille korkealle nouseville melodioille, ja Rapsodia Paganinin teemasta.
Pianistina Rahmaninoff sijoittuu aikansa parhaimpien pianistien joukkoon, ja oli pianistina yksi suurimmista klassisen musiikin historiassa. Hän oli tunnettu virheettömän, puhtaan ja epäinhimillisen soittotekniikan omaamisesta. Hänen soitossaan korostui tarkkuus, poikkeuksellisen tarkat staccatot, ja hän kykeni säilyttämään soinnin kirkkauden runsaampia kappaleita soitettaessa.
Rachmaninovilla oli todella suuret kädet, joilla hän kykeni helposti hallitsemaan vaikeimmatkin sointuasemat. Hänen vasemman käden tekniikkansa oli voimakas, eikä hänen soitossaan kuulunut "puuromaisuus" pedaalia käytettäessä
Rachmaninovin muisti oli myös loistava. Hän pystyi kuulemaan teoksen, ja soittamaan sen seuraavana päivänä, tai vaikkapa seuraavana vuonna, aivan kuin olisi tehnyt sen eteen hurjasti töitä.
Orkesterimusiikkia
Pianokonsertto no.1 fis-molli op.1 (1891, uusittu 1917)
Kallio - Sinfoninen Runo op.7 (1893)
Sinfonia no.1 d-molli op.13 (1895)
Pianokonsertto no.2 c-molli op.18 (1901)
Sinfonia no.2 e-molli op.27 (1907)
Kuoleman saari - Sinfoninen runo op.29 (1909)
Pianokonsertto no.3 d-molli op.30 (1909)
Pianokonsertto no.4 g-molli op.40 (1926, uusittu 1941)
Rapsodia Paganin teemasta pianolle ja orkesterille op.43 (1934)
Sinfonia no.3 a-molli op.44 (1936)
Sinfoniset tanssit op.45 (1940) Sovitus myös kahdelle pianolle
Oopperoita
Aleko (1892)
The Miserly Knight (Skupoi rytsar) op.24 (1904)
Fransesca da Rimini op.25 (1904)
Pianomusiikkia
Morceaux de Fantasie op.3 (1892) Sisältää mm. kuuluisan cis-molli-preludin.
Moments Musicaux op.16 (1896)
Muunelmia Chopinin teemasta op.22 (1903)
10 Preludia op.23 (1903)
Sonaatti no.1 d-molli (1907)
13 Preludia op.32 (1910)
Etudes-Tableaux op.33 (1911)
Sonaatti no.2 b-molli op.36 (1913, uusittu 1931)
Etudes-Tableaux op.39 (1917)
Muunnelmia Corellin teemasta op.42 (1931)
Kamarimusiikkia
Trio Élégiaque d-molli op.9 (1893, uusittu versio 1907)
Sonaatti sellolle ja pianolle g-molli op.19 (1901)
Kuoroteoksia
Liturgia op.31 (1910)
Kellot - Runoelma orkesterille, kuorolle ja solisteille op.35 (1913)
Vigila op.37 (1915)
Lisäksi lukuisia lauluja pianon säestyksellä, useita pienempiä pianokappaleita ja sovituksia pianolle muiden säveltäjien teoksista.